3 viikkoa synnytykseen😊

Voi mahdoton miten tämä aika juoksee! Vuorokausia on jo 42, eli ollaan jo reilusti yli puolenvälen. Odotusaikaa olisi enää kolme viikkoa pentujen syntymään. Jaden maha kasvaa ja pyöristyy kovasti!

Lupailin aiemmin kertoa hieman lisää pentujen vanhemmista.
Tässä pentujen isästä, Milosta, omistajan kertomana:

Milo on touhukas, iloinen ja erittäin lempeä kaksi ja puoli vuotias cockeri poika. Se on hyvin koulutettavissa ja innokas kaikkeen tekemiseen. Myös näyttelyrintamalla ja kehissä hän viihtyy. Menestystäkin tullut mukavasti! Milo on myös ihmisläheinen ja ystävällinen kaikkia kohtaan.

Tässä hieman Jadesta:

 

Jade on neljävuotias kaunis cockerineiti. Jadesta on vaikea uskoa todellista ikää, se on edelleen luonteeltaan pentumainen, eikä Jadella ole koskaan huonoja päiviä. Jade on myös luonteeltaan hyvin ihmisrakas ja rakastaa kaikkea ja kaikkia. Jade on hyvin lempeä ja miellyttämishaluinen. 

 

Lupailin myös kertoa, mitä odotan tulevilta pentujen omistajilta. Suuria vaatimuksia (omasta mielestä) ei ole, mutta tässä pari asiaa mitä odotan tulevilta pennun omistajilta, sen lisäksi että pentu saa huolehtivan ja rakastavan kodin:

  •  Koiraa ei lopeteta/myydä/anneta eteenpäin, ennen kuin kasvattajaan ollaan oltu ensin yhteydessä.
  •  Ongelmatilanteissa yhteys ensin kasvattajaan.
  •  Kuulisin mielelläni myös jatkossa pentujen kuulumisia, mutta minkäänlaista pakkoa ei tietenkään ole. Vähintään yllämainituissa asioissa otettava kuitenkin yhteyttä.

Jos nämä "vaatimukset" ovat sinulle liikaa, niin silloin kiitän sinua lämpimästi mielenkiinnosta ja toivon sinun etsivän sinulle sopivamman kasvattajan. Jos taas odottamani asiat eivät ole sinulle kohtuuttomia, tervetuloa seuraamaan pentujen odotusta.

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

16.07 | 08:29

Hei! Pennuille on jo kodit. Seuraavat pennut meillä syksy 2020 tai kevät/kesä 2021

...
15.07 | 19:11

Hei onko pentuja vielä vapaana

...
18.09 | 21:52
Pennut 5vko on saanut 2
13.09 | 12:19
Pennut 3vko on saanut 3
Tykkäät tästä sivusta